Sukellus Mnemban saarella ^*

Tavallinen delfiini on yksi historiallisesti suosituimmista delfiineistä, jotka on kirjattu taiteessa ja kirjallisuudessa. Se on nykyisin yleisnimi kahdelle lajille, lyhyt- ja pitkänokkaiselle delfiinille, joita molempia tavataan trooppisissa ja lämpimän lauhkeissa merialueilla. Pitkänokkaista lajia tavataan useimmiten rannikkovesillä, kun taas lyhytnokkaista lajia tavataan avomerellä, useimmiten itäisellä trooppisella Tyynellämerellä. Molemmat lajit esiintyvät kuitenkin Etelä-Kalifornian lahdella, ja joskus niitä on tuhansittain!

Karismaattinen, utelias, söpö ja älykäs ovat kaikki syitä siihen, miksi pullonokkadelfiini on delfiineistä tunnetuin. Niiden suun ylöspäin kaartuva muoto antaa niille vaikutelman, että ne näyttävät aina hymyileviltä, ja niiden äärimmäinen älykkyys tekee niistä helpoimmin koulutettavia valaita. Kun tähän yhdistetään niiden ystävällinen ulkonäkö, ei ole ihme, että ne ovat useimpien akvaarioesitysten ja monien Hollywood-elokuvien tähtiä. Ihmisillä on mahdollisuus nähdä niitä useimmissa akvaarioissa ympäri maailmaa, mutta ne ovat myös yleisimpiä luonnossa esiintyviä delfiinejä, jotka elävät lauhkeissa, subtrooppisissa ja trooppisissa vesissä eri puolilla maapalloa lähes kaikenlaisissa elinympäristöissä.

Merileijonat ovat hyljejalkaisia, jotka tunnistaa helposti ulkokorvaläpistä, söpöstä, teräväkärkisestä nenästä, pitkästä, paisuneesta rinnasta ja kyvystä kävellä nelinkontin. Suosituimpia merileijonalajeja ovat kalifornianmerileijona ja stellerinmerileijona. Nämä nopeat ja ketterät uimarit voivat saavuttaa jopa 30 solmun nopeuden veden alla, ja ne ovat hyvin uteliaita ympäröivää maailmaa kohtaan. Itse asiassa merileijonat eivät pelkää sukeltajia vähääkään, ja niiden tiedetään pörräävän sukeltajaryhmän ympärillä, puhaltavan kuplia ja jopa pureskelevan heidän snorkkeleitaan ja eviään.

Nahkaselkäkilpikonna on suurin kaikista maapallon sekä vesi- että maalla elävistä kilpikonnista. Sen tunnistaa helposti massiivisesta, tummansinisestä nahkaisesta kuorestaan, joka eroaa kaikkien muiden merikilpikonnien kovasta ja luisesta kuoresta. Nahkakilpikonna on massiivinen muinaisjäännös; se on ainoa jäljellä oleva laji Dermochelys-kilpikonnien heimosta. Se voi kasvaa jopa seitsemän metriä pitkäksi ja painaa yli 2 000 kiloa!

Vihreä merikilpikonna, joka tunnetaan myös vihreänä, mustana tai Tyynenmeren vihreänä kilpikonnana, on yksi suurimmista merikilpikonnalajeista, ja sen populaatio on levinnyt laajalle maailman trooppisiin ja subtrooppisiin meriin. Tyynenmeren ja Atlantin valtamerissä on kaksi erillistä populaatiota, mutta niitä tavataan myös Intian valtameressä. Ne ovat ainutlaatuisia siinä mielessä, että ne ovat ainoat lajit, jotka ovat aikuisina pelkkiä kasvinsyöjiä ja syövät pääasiassa leviä, meriruohoa ja merilevää.

Tukkikilpikonnat tunnistaa helposti erittäin suurista päistään, mistä ne ovat saaneet nimensä. Toisin kuin monilla muilla lajeilla, tukkikilpikonnien kuoressa ei ole harjanteita, joten se on sileä, mikä on toinen näiden vahvaleukaisen metsästäjän tunnusmerkki. Nämä suuret, vankkarakenteiset uimarit ovat ensisijaisesti lihansyöjiä, jotka syövät pääasiassa simpukoita, kuten simpukoita, simpukoita, rapuja ja muita selkärangattomia. Niiden levinneisyysalue on yksi laajimmista kaikista merikilpikonnalajeista, ja niitä tavataan sekä Tyynenmeren, Atlantin että Intian valtameren lauhkeilla ja trooppisilla alueilla. Niitä on raportoitu pohjoisessa Alaskassa ja etelässä Chilessä itäisellä Tyynellämerellä.

Meriaurinkokala, joka tunnetaan yleisesti nimellä Mola mola, on yksi merten erikoisimmista kaloista. Pyöreän, litteän muotonsa vuoksi ne muistuttavat myllynkiveä, jota kutsutaan latinaksi mola. Meriaurinkokaloja esiintyy sekä lauhkeilla että trooppisilla alueilla ympäri maailmaa. Niitä nähdään usein lähellä pintaa, ja ne ovat hämmästyttävä näky, kun ne paistattelevat auringossa kohottaakseen ruumiinlämpöään syvän merisukelluksen jälkeen, joskus jopa 600 metrin syvyydessä!

Yksi riutan kiehtovimmista kaloista, muraaleja on lähes kaikenkokoisia ja -värisiä pienistä, kirkkaan sinisistä nauhamuraaleista, joista pienimmät ovat keskimäärin vain 25 cm pitkiä, aina mustatäpläisiin jättimuraaleihin, jotka voivat kasvaa jopa 4 metrin pituisiksi! Itse asiassa lajeja on lähes 200 erilaista. Useimmat muraalit ovat merikaloja, mutta useita lajeja on nähty murtovedessä, ja vain muutama laji elää makeassa vedessä. Ne erottuvat selvästi muista riuttakaloista pitkien, luikertelevien vartaloidensa, teräviä hampaita täynnä olevien terävien kuonojensa ja pitkien selkäeviensä ansiosta, jotka ulottuvat koko vartalon pituudelta. Olipa laji mikä tahansa, nämä eläimet ovat aina jännittävä näky sukelluksen aikana.

Huolimatta ulkonevista hampaistaan, uhkaavasta virneestään ja aggressiivisesta saalistajan asemastaan barrakudat ovat itse asiassa täysin passiivisia sukeltajia ja snorklaajia kohtaan, vaikka suuren aikuisen ohi kulkeminen voi silti olla pelottavaa kokeneimmallekin sukeltajalle. Niitä tavataan trooppisissa ja lauhkeissa merissä kaikkialla maailmassa, ja ne liikkuvat mieluiten koralliriuttojen, meriruohokasvustojen ja veden pinnan läheisyydessä, eivätkä ne koskaan uskaltaudu kovin syvälle; siksi niitä tavataan usein sukeltaessa.

Useimmilla kalalajeilla on poikkeuksellinen, kirkas väritys. Yli 600 eri lajia, jotka vaihtelevat niin kooltaan kuin loistavalta väriltäänkin. Ne tunnistaa pitkulaisesta vartalosta, ulkonevista kulmahampaista ja paksuista huulista. On upeaa sukeltaa ranteiden kanssa ja katsella, miten ne uivat koralliriutoilla omakohtaisesti. Nämä eloisat kalat tekevät koralliriutoista entistäkin värikkäämpiä.

Mustekalalla on kahdeksan kättä, joissa on imukupit, joita se käyttää tehokkaina työkaluina saaliin metsästykseen, puolustautumiseen hyökkääjiä vastaan ja liikkumiseen merenpohjassa. Ne ovat yksi maailman kiehtovimmista merieläimistä. Jokaisella mustekalalla on tietty "käsivarsi", jota se suosii ja käyttää useimmiten. Koska niillä ei ole sisäistä luurankoa, ne ovat erittäin liikkuvia ja voivat livahtaa ahtaimpienkin aukkojen ja kolojen läpi. Jotkin lajit voivat jopa selviytyä ja liikkua maalla lyhyen aikaa. Sukeltaminen mustekalan kanssa on hämmästyttävä ja palkitseva kokemus.

Serkkunsa pullonokkadelfiinin tavoin raidalliset delfiinit ovat erittäin runsaita ja niiden luonnonvarainen kanta on terve, ja ne ovat yksi maailman laajimmalle levinneistä delfiineistä. Itse asiassa niitä tavataan kaikissa maailman merissä, useimmiten lämpimissä lauhkeissa ja trooppisissa vesissä, ja ne ovat Välimeren runsain delfiinilaji. Adrianmerellä asuu suuri populaatio näitä kauniisti aktiivisia eläimiä, joita on yli 20 000 yksilöä. Koska tämä laji on niin runsas, sitä on tutkittu laajasti, ja siitä tiedetään paljon. Ainutlaatuinen väritys muistuttaa tavallisen delfiinin väritystä, ja koska niitä tavataan usein suurissa ryhmissä rinnakkain, niiden tunnistaminen voi helposti mennä sekaisin.

Valkoposkinen riuttahai, jota ei pidä sekoittaa serkkuunsa, valtamerten valkoposkihaihin, viettää suurimman osan ajastaan lepäämällä pienissä luolissa ja luolastoissa riutan keskellä. Toisin kuin useimpien rekireviirilajien, sen ei tarvitse uida jatkuvasti hengittääkseen. Ne muistuttavat hoitajahain kaltaisia siinä mielessä, että ne voivat pumpata vettä kidustensa yli pitääkseen ne raikkaan hapekkaina, minkä ansiosta valkoposkihait pystyvät makaamaan meren pohjassa tai pysymään paikallaan, vedessä leijuen pienen luolan sisällä. Jos etsit niitä sukeltaessasi, paras tapa löytää ne on etsiä niitä on etsiä kaikki luolat ja ulokkeet.

Mustakärkiset riuttahait ovat yksi yleisimmin havaituista riuttojen ympärillä risteilevistä haityypeistä, sillä niitä on erittäin runsaasti tässä elinympäristössä. Niitä tavataan matalissa rannikkovesissä kaikkialla Tyynenmeren ja Intian valtameren trooppisilla alueilla, ja ne tunnistaa helposti selkä- ja pyrstöevien tummista mustista kärjistä. Mustakärjet eivät ole kovin vaeltavia, ja ne suosivat pienempää kotiseutua, jossa ne saalistavat äyriäisiä, pienempiä luisia kaloja ja jopa merikäärmeitä.

Enkelihait muistuttavat enemmän rauskua kuin tyypillistä torpedonmuotoista haita. Enkelihait ovat ryhmä, johon kuuluu 23 erilaista pohjassa asuvaa, litteää hailajia, jotka elävät lauhkeista trooppisiin vesiin. Kaikki ne osaavat hyvin naamioitua, ja niitä voi olla vaikea havaita. Pidä itseäsi onnekkaana, jos pääset joskus sukeltamaan sellaisen kanssa, sillä monet niistä ovat erittäin uhanalaisia. Tyynenmeren enkelihai on yleisesti nähty Etelä-Kalifornian levämetsissä, kun taas toinen laji kerääntyy sankoin joukoin Kanariansaarten edustalle, mikä tekee siitä yhden maailman parhaista alueista kohdata niitä.

Tavallinen merihevonen on juuri se, joka on yleisin merihevoslaji, jota on havaittu ympäri maailmaa. Tästä lajista käytetään myös monia muita nimiä, kuten suistomeren merihevonen, keltainen merihevonen ja täplikäs merihevonen, ja sitä on kutsuttu myös meriponiksi. Se on kotoisin Intian-Tyynenmeren alueelta, ja se on melko kookas, keskimäärin 17-30 cm pitkä. Näitä kiehtovia eläimiä on saatavana eri värityksinä tummasta ja rakeisesta keltaiseen, jossa on täpliä, tai punertavaan, jossa on pieniä tummia täpliä. Ne syövät lihansyöjäravintoa, joka koostuu pääasiassa pienistä äyriäisistä ja eläinplanktonista.

Piippukaloja pidetään merihevosien serkkuina, sillä ne luokitellaan samaan heimoon kuin merihevoset ja sudenkorennot, Syngnathidae-heimoon. Näillä pienillä kaloilla on monia yhtäläisyyksiä ja eroja, kun niitä verrataan toisiinsa. Niillä on merihevosien tavoin pitkä kuono ja joillakin lajeilla on myös tarraava pyrstö, jonka avulla ne voivat tarttua meriruohoon ja koralleihin. Toisin kuin merihevosilla, piippukaloilla on suora vartalo, ja ne voivat olla paljon voimakkaampia uimareita.

Isosuiset, raskaanrunkoiset rypäleet koostuvat useista Serranidae-heimon meren kalalajeista, pääasiassa suvuista Epinephelus ja Mycteroperca. Voit sukeltaa erilaisten hampaiden kanssa kaikkialla maailman valtamerissä. He asuvat lämpimissä, trooppisissa vesissä ja haluavat partioida riuttojen ja laivanhylkyjen ympärillä.

Hiekkakaloihin kuuluu useita pieniä kalalajeja, jotka kuuluvat hiekkasärkikalojen heimoon (Ammodytidae). Nimestään poiketen hiekka-ankerias ei ole lainkaan ankerias, vaan selvästi hoikka kala, jolla on terävä kuono, joka antaa sille ankeriaan ulkonäön. Hiekka-ankerias on saanut nimensä ainutlaatuisesta käyttäytymisestään, jossa se kaivautuu hiekkaan pyrstö edellä paetakseen saalistajia.

Merikrottiankerias, joka tunnetaan myös nimellä eurooppalainen merikrotti, on levinnyt koko itäisellä Atlantin valtamerellä, ja sitä esiintyy erityisesti Välimerellä. Nämä vankat ankeriaat ovat Congridae-heimon painavimpia merialkalajeja ja eurooppalaisten sukeltajien suosikkihavainto, sillä ne kasvavat jopa 3 metrin pituisiksi ja 72 kilon painoisiksi!

Merienkelikaloja ei pidä sekoittaa Amazonin altaan makeanveden enkelikaloihin, vaan ne ovat värikkäitä ja elävät Atlantin, Intian ja Tyynenmeren länsiosan lämpimillä, matalissa vesissä sijaitsevilla riutoilla. Tähän kauniiseen riuttakalojen heimoon kuuluu noin 86 eri lajia, joista tunnetuimpia ovat kuningatar-, kuningas-, ranskan-, kuningas- ja harmaasimpukka. Suurten, sivusuunnassa puristettujen vartaloidensa, pienten, ylöspäin kääntyneiden suunsa ja kirkkaiden väriensa ansiosta niitä on vaikea olla huomaamatta, ja ne ovat useimpien sukeltajien suosikkihavainto.

Meriperhoskaloja on lähes 130 eri lajia, jotka kaikki elävät Atlantin, Tyynenmeren ja Intian valtameren trooppisissa vesissä. Nämä kauniit, pienet kalat uivat tunnetusti yksiavioisina pareina, mutta joskus niitä voi nähdä suurina parvina. Suuremman serkkunsa, enkelikalan tavoin ne ovat sukeltajien ja snorklaajien suosikkihavainto niiden kauniin, kirkkaan värityksen ja silmiinpistävien kuvioiden vuoksi. Toinen tunnusomainen piirre on monien lajien kyljissä olevat silmäpisteet, jotka huijaavat saalistajia ja jotka muistuttavat perhosen siivissä olevia silmäpisteitä.

Klovnikalat eivät ole parhaita uimareita, ja ne hakeutuvat anemoni-koteihinsa suojaan suurimman osan päivästä. Nämä selvästi värikkäät kalat ovat kehittäneet erittäin monimutkaisen ja molempia osapuolia hyödyttävän symbioottisen suhteen anemoni-kotiensa kanssa, minkä vuoksi ne ovat saaneet lempinimen anemonikala. Tämän hienostuneen suhteen vuoksi ne pysyttelevät yleensä enintään neljän metrin säteellä anemoni-isännästään, jotta ne voivat vaaran sattuessa piiloutua nopeasti sen lonkeroihin. Jos olet onnekas ja sukellat klovnikalojen kanssa, saatat kokea, että nämä söpöt pikkukalat yrittävät "hyökätä" kimppuusi puolustaakseen anemoniaansa.

Trevally on suuri hopeanhohtoinen merikala, joka kuuluu tunkkien heimoon ja on avovesikalastajien suosikkikala. Näitä massiivisia petoeläimiä tavataan yksittäin ja parvissa kaikkialla Indo-Tyynenmeren alueella, joka ulottuu Etelä-Afrikasta länteen Havaijille ja Japanista etelään Australiaan. Trevalliet ovat älykkäitä kalalajeja, jotka käyttävät kohdennettuja metsästysstrategioita saaliinsa, kuten muiden kalalajien, äyriäisten, pääjalkaisten ja nilviäisten, poimimiseksi.

Skorpionikala on yksi myrkyllisimmistä mutta huomaamattomimmista kalalajeista meressä. Nämä väijytyspetoeläimet ovat asiantuntijoita sulautumaan ympäristöönsä, kun ne istuvat ja odottavat kärsivällisesti riutan päällä odottamassa, että pahaa-aavistamaton saalis ui ohi. Skorpionikalojen väri vaihtelee tylsän ruskeasta ja keltaisesta kirkkaan punaiseen ja oranssiin, ja ne sopivat täydellisesti ympäröivään riuttaan, ja niillä on jopa höyhenpeitteiset evät tai iholäpät, jotta ne voisivat paremmin naamioitua viereisten korallien kanssa.

Leijonakalat ovat kotoisin Intian Tyynenmeren vesistä, ja ne piileskelevät yleensä reunojen alla tai matalissa luolissa 2-60 metrin syvyydessä. Ne ovat päiväaktiivisia, mikä tarkoittaa, että ne saalistavat sekä päivällä että yöllä, mutta pysyttelevät usein piilossa auringonlaskuun asti välttääkseen saalistajia. Valitettavasti leijonakaloista on tullut vieraslaji läntisellä Atlantilla ja Välimerellä. Itse asiassa uhkaavasta kauneudestaan huolimatta leijonakaloista on tullut valtava ongelma Karibialla, sillä niiden kanta on levinnyt valtavasti vain yhden vuosikymmenen aikana. Itse asiassa Science Channel on väittänyt, että ne ovat "yksi maailman aggressiivisimmista vieraslajeista". Näitä räiskyviä petokaloja pidetään melko aggressiivisina ja ihmiselle haitallisina, joten ole varovainen, kun sukellat leijonakalojen kanssa, ja pidä turvaetäisyys.

Tämä ainutlaatuinen sammakkokala kuuluu särkikalojen heimoon, ja sitä voidaan luultavasti pitää yhtenä merten oudoimmista kaloista. Pienikokoinen sammakkokala on helposti tunnistettavissa lyhyestä, tukevasta ja kirkkaan värisestä, piikkien peittämästä vartalosta. Sammakkokala näyttää aina huolestuneelta, ja sen suu on auki, mikä tekee siitä valokuvaajien suosikin.

Snapperit ovat suosittuja ruokakaloja, joita tavataan yleisesti koralliriutoilla, ja ne ovat sukeltajien suosikkihavainto. Näihin värikkäisiin, suuriin merikaloihin kuuluu noin 113 lajia Lutjanidae-heimon sisällä. Trooppisten kohteiden, kuten Karibianmeren, ruokalistoilta löytyy suosituin napsija, punainen napsija. Suurin snapperi, cubera-snapper, kasvaa jopa 1,52 metrin pituiseksi.

Kaunis ja runsas surgonttikala käsittää noin 75 riuttaeläinlajia, joita kutsutaan yleisesti jäniksiksi, yksisarviskaloiksi ja lääkärikaloiksi. Nämä trooppiset merikalat kuuluvat muinaiseen Acanthuridae-heimoon, ja ne ovat saaneet nimensä pyrstön tyven molemmin puolin olevista terävistä piikeistä, jotka muistuttavat kirurgin skalpellia. Nämä kirkkaanväriset merikalat tunnistaa helposti niiden suhteellisen pienestä suusta, pitkulaisesta vartalosta, pidennetyistä selkäevistä ja ainutlaatuisista, monimutkaisista merkinnöistä.

Riippuen siitä, missä olet, Atlantin ja Tyynenmeren koralliriutoilla on taattu sukeltaminen sweetlipsin tai gruntsin kanssa. Näitä keskikokoisia kaloja voi tavata suurissa parvissa, jotka kiertävät koralliriuttoja ja kallioalueita ravinnon perässä ja piileskelevät suurten ulokkeiden alla tai pienissä luolissa riutan keskellä. Haemulidae-heimon jäsenet, sweetlipsit ja gruntsit ovat läheistä sukua snappereille. Sweetlippien kanssa voi sukeltaa kaikkialla Intian ja Tyynenmeren alueella, kun taas grunttien kanssa voi sukeltaa Atlantilla.

Papukaijakaloja on noin 80 erilaista lajia, ja niitä on lähes kaikissa sateenkaaren väreissä. Nämä rantakalojen perheenjäsenet ovat vakituinen osa koralliriuttoja kaikkialla maailmassa, mutta eniten lajivalikoimaa on Indo-Tyynenmeren alueella. Voit sukeltaa papukaijakalojen kanssa lähes kaikilla maailman lämminvesikoralliriutoilla ja nähdä niitä lajista riippuen yksin, pareittain tai suurissa parvissa.

Sotilaskalat ovat yleinen näky trooppisissa ja subtrooppisissa paikoissa vieraileville sukeltajille, ja ne uivat tyypillisesti tiukasti järjestäytyneissä parvissa, jotka saattavat muistuttaa sotilasmuodostelmia, mistä niiden nimi johtuu. Sotilaskaloilla, jotka kuuluvat oravakalojen heimoon, on punainen ruumis ja suuret silmät. Koska sotilaskalat ovat yöeläimiä ja haluavat asua luolissa ja rantakallioilla riutalla, ne tunnistaa myös suurista silmistään.

Riittää, kun näkee liipaisukalan uivan ohi, niin tietää olevansa virallisesti tropiikissa. Nämä kirkkaanväriset ja koristeellisesti kuvioidut kalat ovat yleisiä maailman valtamerten subtrooppisilla ja trooppisilla alueilla, ja niiden lajirikkaus on suurinta Indo-Tyynenmeren alueella. On olemassa noin 40 erilaista liipaisukalalajia, jotka ovat keskimäärin 20-50 cm pitkiä, mutta kivenliipaisukala voi olla jopa 1 m pitkä.

Damselfish on yleinen näky Atlantin ja Tyynenmeren trooppisilla alueilla sijaitsevilla koralliriutoilla. Näitä pieniä kaloja on noin 250 eri lajia, jotka kaikki kuuluvat Pomacentridae-heimoon. Damselfishit tunnistaa helposti pyöreästä vartalosta, pitkänomaisesta selkäevästä ja pienestä, haarautuvasta pyrstöevästä. Nuoret yksilöt ovat erityisen miellyttäviä nähdä, sillä ne ovat tyypillisesti värikkäiden täplien peitossa.

Vuohikalat ovat kuuluisia näistä kahdesta kemosensorisesta elimestä, joita ne käyttävät ravinnon etsinnässä, ja ne ovat saaneet nimensä sopivasti leuan alueelta ulkonevien kahden suuren "viiksekarvan" eli piikkien mukaan. Vuohikalan kanssa voi tyypillisesti sukeltaa matalilla riuttatasanteilla, missä ne kaivautuvat mielellään hiekan ja sedimentin läpi etsiessään seuraavaa ateriaa. Ne käyttävät "viiksiään" tunnustellakseen hiekkaa etsiessään seuraavaa ateriaansa, joka koostuu pienistä selkärangattomista ja kaloista.

Tonnikala on meren mahtavin uimari ja yksi sen ketterimmistä saalistajista. Tonnikalan virtaviivainen, virtaviivainen, torpedonmuotoinen vartalo on rakennettu nopeutta varten, ja se voi saavuttaa jopa 75 kilometrin tuntinopeuden. Valitettavasti tämä nopeus ei kuitenkaan riitä kaupalliselle kalastukselle, joka uhkaa osaa niiden populaatioista. Liikakalastuksen seurauksena tonnikalalajit, kuten eteläinen sinievätonnikala, ovat kuolemassa sukupuuttoon.

Merikrotti, joka tunnetaan yleisesti myös nimellä garpike tai neulakala, elää Atlantin valtameren, Välimeren, Karibianmeren, Mustanmeren ja Itämeren lauhkeissa ja trooppisissa murtovesissä ja merivesissä. Merikrotti ei ole sekoitettavissa makean veden serkkuunsa, Lepisosteidae-heimoon kuuluvaan pohjoisamerikkalaiseen merikrottiin, vaan merikrotti kuuluu Belonidae-heimoon.

Puskurikala on saanut nimensä sen kyvystä paisuttaa itsensä pallon tavoin vaaran tai stressin uhatessa. Ne pumppaavat vettä mahalaukunsa pussimaiseen laajentumaan, mikä saa ne muotoutumaan palloksi. Tämä tilavuuden muutos tekee petokalojen lähes mahdottomaksi niellä puskurikalaa, ja se voi jopa tukehduttaa ne. Jos sukeltajat aiheuttavat tämän stressireaktion tahallaan, puskurikalat voivat joskus tahattomasti imeä sukeltajien hengityskaasua, jolloin ne ovat kelluvia ja kelluvat avuttomina pinnalla. Tämä päättyy yleensä eläimen kannalta kohtalokkaasti. Petokalat syövät niitä harvoin, mutta delfiinien on havaittu päihtyvän näistä eläimistä pureskelemalla niitä kevyesti, jolloin puskurikala vapauttaa pieniä annoksia vahvaa hermomyrkkyä tetrodotoksiinia. Tämä myrkky on ihmiselle hengenvaarallinen, eikä vastalääkettä tunneta; ironista kyllä, Japanissa puskurikalaa pidetään kuitenkin herkkuna nimeltä fugu. Ihmisten uteliaisuus tätä kyseenalaista herkkua kohtaan johtaa kuitenkin joka vuosi onnettomuuksiin.

Sukellus nyrkkeilykalojen kanssa on aina herkkua, sillä niiden ainutlaatuisen muotoiset vartalot ja rohkea väritys tuovat jännitystä mille tahansa koralliriutalle. Ruutukaloihin, jotka tunnetaan myös nimellä lehmäkala tai runkokala, kuuluu 23 lajia neliskulmaisia, luisia kaloja Ostraciidae-heimosta. Ne ovat selvästi tunnistettavissa jäykästä, laatikonmuotoisesta ruumiistaan. Useimmilla lajeilla on myös täpliä tai kuusikulmaisia muotoja, ja monilla lajeilla on sarvimaisia ulokkeita päänsä yläosassa.

Trumpettikalat ovat koralliriuttojen klassisia asukkaita, ja ne tunnistaa selvästi niiden putkimaisten, laihojen ruumiiden, pitkän kuonon ja leveän suun perusteella. Niitä voi nähdä leijumassa pystysuorassa tai vaakasuorassa aivan riutan yläpuolella ja reunojen alla tai piileskelemässä korallien ja gorgonioiden välissä. Trumpettikalat ovat suhteellisen suuria riuttakaloja, ja ne voivat kasvaa enintään 80 cm:n pituisiksi. Ne ovat tyypillisesti punaruskeita, keltaisia tai siniharmaita, ja ne voivat vaihtaa väriä naamioidakseen ympäristönsä kanssa.

Bannerikalat ovat yksi Tyynenmeren riuttayhteisön yleisimmin havaituista kaloista. Usein vääriksi maurilaisiksi epäjumaliksi kutsutut bannerikalat on helppo erottaa toisistaan vähemmän koristeellisesta mustasta, keltaisesta ja valkoisesta raidoituksesta ja pienemmästä kuonosta. Viirukaloja on kahta tyyppiä, jotka molemmat ovat kotoisin Intian Tyynenmeren alueelta: pitkävartinen ja kouluuntuva viirukala. Nämä suhteellisen pienet riuttakalat voivat kasvaa enintään 18-21 cm:n pituisiksi.

Kampela on yleisnimitys useille Pleuronectidae-, Paralichthyidae-, Achiropsettidae- ja Bothidae-heimoihin kuuluville litteille kalalajeille. Tämä epätavallisen muotoinen kala näyttää litteältä soikealta, ja selkä- ja peräevät kulkevat koko vartalon pituudelta. Yksi kampelan epätavallisimmista ominaisuuksista on se, että jo muutaman elinpäivän jälkeen toinen sen silmistä alkaa siirtyä pään vastakkaiselle puolelle, josta lopulta tulee kalan yläpuoli.

Indo-Tyynenmeren alueella on noin 39 eri keisarikalalajia, jotka kuuluvat Lethrinidae-heimoon. Nämä riutoilla elävät kalat metsästävät merenpohjassa erilaisia pieneläimiä ja seulovat hiekkapohjasta pieniä äyriäisiä. Sukeltajat tunnistavat keisarikalat tyypillisestä kalanmuotoisesta vartalosta, suurista timanttikuvioiduista suomuista, paksuista huulista ja suurista silmistä.

Katkaravut ovat yksi maailman suosituimmista merenelävistä, mutta niitä on myös yhtä hauska nähdä luonnollisessa elinympäristössään. Katkarapulajeja on lähes yhtä monta kuin on tapoja valmistaa niitä, noin 2 000 eri lajia. Nämä rapujen ja hummerien sukulaiset kuuluvat äyriäisten heimoon, ja ne tunnistaa puoliksi läpinäkyvästä ruumiista, joustavasta vatsasta ja viuhkamaisesta pyrstöstä, jota käytetään taaksepäin uintiin.

Koristeellisen värinen lohikäärmeenmuraani, joka tunnetaan myös nimellä leopardi tai pantteriankerias, on yksi muraaliperheen kauneimmista ankeriaista. Lohikäärmeankerias on helposti erotettavissa eloisista valkoisista täplistä, jotka erottuvat sen punertavasta ihosta. Päivisin nämä yöaktiiviset metsästäjät piileskelevät mielellään kivikkoisella riutalla, joten etsi niitä sukelluksen aikana jokaisesta halkeamasta ja raosta. Ainutlaatuisen ulkonäkönsä ansiosta lohikäärmeankeriaat ovat vedenalaisten valokuvaajien suosikkeja.

Nämä pienet mutta mahtavat, hyytelömäiset, kuorettomat nilviäiset ovat yksi meren kiehtovimmista otuksista, ja ne kuuluvat etanoiden heimoon. Nudibranchit elävät merivesissä kaikkialla maailmassa, eteläiseltä jäämereltä arktisille alueille ja kaikkialle siltä väliltä. Lajista riippuen aikuisen koko voi vaihdella 0,25-12 tuuman välillä. Nämä pehmeärunkoiset nilviäiset ovat saaneet nimensä latinankielisestä sanasta Nudibranchia, joka tarkoittaa alastomia kiduksia, minkä vuoksi useimmilla niistä on höyhenpeitteiset kidukset ja sarvet selässä.